Yrittäjänelämää vauvan kanssa
Tämä kirjoitus on kiitos Lennille, joka on pitänyt mamman jalat maassa ja asiat tärkeysjärjestyksessä kuluneen yrittäjämammalomavuoden ajan!
LuinSpan yhteistyökumppaneille on aika tuttu näky, kun tapaamisiin kurvaa Volvo, josta sitten pakkautuu ulos milloin minkäkinlaisella varustuksella parivaljakko Mari ja Lenni. Palavereissa ja kokouksissa on totuttu perinteisesti siihen, että osanottajat ovat aikuisia, mutta minun vuoteeni ja oikeastaan jokaiseen tapaamiseen ja tekemiseen on kuulunut olennaisena osana vastikään vuoden täyttänyt Lenni-poika.
Jos aloitetaan ihan alusta, niin Lenni syntyi 10.3.2015. Samaan aikaan kirjoitettiin alle LuinSpan päävalmistajan kanssa sopimusta ja oikeastaan siitä ne rattaat sitten lähtikin pyörimään. Tein tietoisen päätöksen, että haasteita taatusti piisaa ja vähemmälläkin työn määrällä todennäköisesti pärjäisi, mutta halusin kuitenkin elää kahta unelmaani samaan aikaan:
1. Olin onnellinen ja kiitollinen pienestä pojastamme, joka tuli vasta alle parivuotiaan siskonsa kaveriksi ilahduttamaan meidän arkea,
2. Samalla aloitin rakentamaan uutta brändiä ja liiketoimintaa nollasta yhden parhaista ystävistäni kanssa.
Lennin kanssa ollaan reilu vuosi nyt opeteltu yhdessä yrittäjyyttä ja brändin rakennusta nollilta. On sitä brändejä ennenkin rakennettu, mutta ei nollilta, ei omaa brändiä. Eihän tämä helpoin tie ole ollut, mutta on tässä molempi kasvanut aika lailla, niin Lenni kuin minä. Allekirjoittanut varmaan vielä enemmän.
Ihan normaalisti täällä ollaan työnteon ohessa vaihdettu vaippoja, opeteltu syömään, harjoiteltu kävelemään, vilkuttamaan ja taputtamaan. Ollaan itketty ja kiukuteltu, mutta paljon enemmän naurettu, halailtu ja pussailtu.
Kuitenkaan tämä mamma ei paljoa ole hiekkalaatikolla istunut tai käyttänyt aikaansa mammakahviloissa vauvoista keskustellen. Täällä ei ole nukuttu yhdessä leppoisia päiväunia, eikä aamulla viruteltu sängyssä lounasaikaan saakka. Myönnettäköön ettei täällä huushollissa ole myöskään päiväsaikaan tuntikausia leivottu ja laulettukaan.
Ei Lenni silti ole onneton vauva ole ollut, päinvastoin. Naurava ja iloinen tyyppi herrasta tuli. Ja sosiaalinen.
Ajattelenkin asian niin, että sen sijaan, että Lenni olisi jäänyt paitsi jostain, voi asian kääntää toisinkin. Lenni ja minä ollaan ajeltu ympäriinsä tapaamassa uusia jälleenmyyjiä, kumppaneita, asiakkaita, rakennettu lukuisat messut, purettu ne, pistetty pystyyn pari myymälää, rekrytoitu henkilökuntaa ja luotu työpaikkoja, pystytetty kampanjoita, juteltu toimittajille ja bloggareille. Ollaanpa jopa käyty Saksassa messuillakin tapaamassa uusia ja nykyisiä kumppaneitamme.
Ehkä mieleenpainuvin kuukausi oli kun pystytimme Kampin myymälää viime lokakuussa. Lenni oli mukana joka päivä rakennustyömaalla, Ikeassa, Bauhausissa, Clas Ohlsonilla, rahtia vastaanottamassa, tullin puhelinjonoissa, rekrytoinneissa, ja samalla hoidettiin toimistoduunitkin reissun päältä.
Eräs ikimuistoinen kokous puolestaan oli kun olin aamukahvikokouksessa tapaamassa paria sisustussuunnittelijaa. Lenni huusi koko tunnin tylsyyttään, minä kipitin Lenniä heijaten ja leikittäen ympäri kahvilaa pitäen samalla presistä brändistämme ja aina huutelin milloin sisustussuunnittelijat saivat vaihtaa läppäriltä slidea. Tarjoilija teki kahvin päälle kauniin sydämen vaahdosta, siinä se sydän taisi olla lähtiessäkin. Kotona huomasin että mulla oli vetskari auki housuista ja paita nurinpäin päällä.
Entäpä tukussa kerran. Lenni nukahti juuri autoon kun saavuin paikalle ja herralla on tapana avata silmät heti kun nostan kopan autosta. Tehtiin yhteyshenkilön kanssa kännyköistämme kaiuttimen ja mykistimen avulla itkuhälytin ja pidettiin kokous sisällä Lennin nukkuessa autossa. Naurattaa näin jälkeenpäin tämä kaikki uskomaton säätö.
Ollaan kyllä rakennettu tarmokkaasti suomeen uutta brändiä!
Näin kun näitä juttuja kertoo, niin äkkiseltään voi kuulostaa hauskaltakin, että onpas liikuttavaa kun pieni mies kulkee mukana kaikkialle, mutta ei se helppoa ole ollut. Siinä missä "normaali työntekijä" lähtee kokoukseen ja laittaa kengät jalkaan ja läppärin laukkuun, on minun lähdössäni muutama muukin vaihe. Jokaiseen työlähtöön liittyy suunnitteleminen jonka varmasti moni vanhempi tietää; milloin Lenni nukkuu, miten paljon päälle (talviajan ihanuus vauvan kanssa), milloin sillä on nälkä, montako ruoka-annosta matkaan, millaiset vaatteet (pitääkö päästä liikkumaan lattioille, onko siisti vai likainen tila), montako pysähdystä/tapaamista/tehtävää tälle matkalle voi ajatella jne. Siinä kohtaa kun Lenni huutaa jo suoraa kurkkua tylsistyksissään ja vasta yksi neljästä stopista on takana, ei ole itku kaukana itseltäkään.
Kaiken kaikkiaan meillä on aikamoinen vuosi takana. Jonkinlaista perihulluutta ja rentoa elämänasennetta tämä kai on vaatinut meiltä molemmilta.
Tuntuu oudolta, että kas minulla alkaa pian normaali työpäivä!
Toisaalta Lenni jättää ison tyhjän aukon tähän kaikkeen mennessään päiväkotiin. Itku tulee silmään ajatuksesta, että herra ei ole enää matkassa. Onhan Lenni tuonut niin kamalan paljon iloa ja sisältöä tähän kaikkeen! Työelämässä on tottunut siihen, että tapaamiset ja kanssakäyminen on usein hieman tönkköä ja vakavamielistä, mutta Lennin ollessa mukana näin ei ole koskaan. Jää on rikottu välittömästi kun herra on matkassa. Asiat pysyvät hienosti tärkeysjärjestyksessä ja jos itsellä alkaa hermo pettää, reagoi herra samalla lailla jolloin itse on skarpattava ja muistutettava, että tästä kaikesta tulee nauttia ja asiat on loistavasti. Ja kas ilmapiiri paranee ja molemmilla on taas mukavaa.
Ja ehkä tärkeimpänä, harva kyllä saa työpäivän aikana niin paljon haleja, pusuja ja rakkautta mitä minä olen tämän vuoden aikana saanut. Nyyh.
Ja sitten vielä se, että työpäivän aikaiset pikkuasiat ja ongelmat ja haasteet, älköön ne enää koskaan minua haitatko. Jos tästä vuodesta selvittiin pää kasassa ja positiivisella mielellä, niin opetuksena meille jokaiselle pikkuasioistanapisijoille olkoon, että kallisarvoista aikaa on turha käyttää pienistä asioista murehtimiseen. Ongelmia ja epäkohtia tulee aina vastaan, kyse on enemmänkin siitä miten otat ne vastaan; jäätkö niihin vellomaan, vai hyväksytkö vain tilanteen, ratkaiset ongelman ja keskityt kasvuun ja kehitykseen. On se sitten lapsen tai brändin kasvu ja kehitys :D
Myönnetään että ei me Lennin kanssa ihan kahdestaan tästä oltaisi selvitty, kyllä sitä on tarvinnut matkan varrella aina enemmän tai vähemmän tukea läheisiltä. Niki on ollut minun suurin henkinen tuki tässä matkan varrella, järkkymätön usko LuinSpahan ja satoja puhelinterapioita kesken päivän. Ja sitten on Noora, äiti, isi, Mervi-sisko ja kaikki muutkin ihanat Lennin (ja Marin) hoitoapuna niin henkisesti kuin fyysisesti olleet.
Loppujen lopuksi tästä vuodesta en vaihtaisi mitään. On saanut kokea niin paljon iloa ja onnistumista ettei sitä osaa sanoiksi pukea. Ollaan useaan otteeseen Lennin kanssa tanssittu ja kiljuttu kotona riemusta milloin mitäkin onnistumista. Tätäkin kirjoitan parhaillaan yhdellä kädellä, sillä herra kampesi syliin. mikä onkaan siis parempi tapa lopettaa tämä kirjoitus.
Kiitos Lenni, mamma rakastaa sinua paljon <3
 |
| Kameran edessä virallisissa kuvissa |
 |
| Mamma ja Lenni matkalla kokoukseen Kaapelitehtaalle, klo 8 aamulla. |
1. Olin onnellinen ja kiitollinen pienestä pojastamme, joka tuli vasta alle parivuotiaan siskonsa kaveriksi ilahduttamaan meidän arkea,
2. Samalla aloitin rakentamaan uutta brändiä ja liiketoimintaa nollasta yhden parhaista ystävistäni kanssa.
Lennin kanssa ollaan reilu vuosi nyt opeteltu yhdessä yrittäjyyttä ja brändin rakennusta nollilta. On sitä brändejä ennenkin rakennettu, mutta ei nollilta, ei omaa brändiä. Eihän tämä helpoin tie ole ollut, mutta on tässä molempi kasvanut aika lailla, niin Lenni kuin minä. Allekirjoittanut varmaan vielä enemmän.
Ihan normaalisti täällä ollaan työnteon ohessa vaihdettu vaippoja, opeteltu syömään, harjoiteltu kävelemään, vilkuttamaan ja taputtamaan. Ollaan itketty ja kiukuteltu, mutta paljon enemmän naurettu, halailtu ja pussailtu.
 |
| Kaksi kovaa Ällää: Lenni ja Läppäri |
Ei Lenni silti ole onneton vauva ole ollut, päinvastoin. Naurava ja iloinen tyyppi herrasta tuli. Ja sosiaalinen.
Ajattelenkin asian niin, että sen sijaan, että Lenni olisi jäänyt paitsi jostain, voi asian kääntää toisinkin. Lenni ja minä ollaan ajeltu ympäriinsä tapaamassa uusia jälleenmyyjiä, kumppaneita, asiakkaita, rakennettu lukuisat messut, purettu ne, pistetty pystyyn pari myymälää, rekrytoitu henkilökuntaa ja luotu työpaikkoja, pystytetty kampanjoita, juteltu toimittajille ja bloggareille. Ollaanpa jopa käyty Saksassa messuillakin tapaamassa uusia ja nykyisiä kumppaneitamme.
 |
| Messua rakentamassa välipalalla |
Eräs ikimuistoinen kokous puolestaan oli kun olin aamukahvikokouksessa tapaamassa paria sisustussuunnittelijaa. Lenni huusi koko tunnin tylsyyttään, minä kipitin Lenniä heijaten ja leikittäen ympäri kahvilaa pitäen samalla presistä brändistämme ja aina huutelin milloin sisustussuunnittelijat saivat vaihtaa läppäriltä slidea. Tarjoilija teki kahvin päälle kauniin sydämen vaahdosta, siinä se sydän taisi olla lähtiessäkin. Kotona huomasin että mulla oli vetskari auki housuista ja paita nurinpäin päällä.
Entäpä tukussa kerran. Lenni nukahti juuri autoon kun saavuin paikalle ja herralla on tapana avata silmät heti kun nostan kopan autosta. Tehtiin yhteyshenkilön kanssa kännyköistämme kaiuttimen ja mykistimen avulla itkuhälytin ja pidettiin kokous sisällä Lennin nukkuessa autossa. Naurattaa näin jälkeenpäin tämä kaikki uskomaton säätö.
Ollaan kyllä rakennettu tarmokkaasti suomeen uutta brändiä!
Näin kun näitä juttuja kertoo, niin äkkiseltään voi kuulostaa hauskaltakin, että onpas liikuttavaa kun pieni mies kulkee mukana kaikkialle, mutta ei se helppoa ole ollut. Siinä missä "normaali työntekijä" lähtee kokoukseen ja laittaa kengät jalkaan ja läppärin laukkuun, on minun lähdössäni muutama muukin vaihe. Jokaiseen työlähtöön liittyy suunnitteleminen jonka varmasti moni vanhempi tietää; milloin Lenni nukkuu, miten paljon päälle (talviajan ihanuus vauvan kanssa), milloin sillä on nälkä, montako ruoka-annosta matkaan, millaiset vaatteet (pitääkö päästä liikkumaan lattioille, onko siisti vai likainen tila), montako pysähdystä/tapaamista/tehtävää tälle matkalle voi ajatella jne. Siinä kohtaa kun Lenni huutaa jo suoraa kurkkua tylsistyksissään ja vasta yksi neljästä stopista on takana, ei ole itku kaukana itseltäkään.
 |
| Sokoksen esillepanoa tuunaamassa |
 |
| Kun äitin pitäisi tehdä töitä mutta lenniä leikityttää |
Tuntuu oudolta, että kas minulla alkaa pian normaali työpäivä!
- Että minulla on kahdeksan kokonaista tuntia aikaa tehdä töitä ja keskittyä vain niihin.
- Ettei tarvitse enää herätä joka aamu neljältä tekemään töitä, jotta kerkeää edes muutaman tunnin tehdä niitä ennen kuin Lenni herää.
- Että meilin voi kirjoittaa kahdella kädellä kerralla (eikä yhdellä kädellä kymmenessä osassa
- Että uskaltaa vastata puhelimeen ilman että pelkää korvia vihlovan huudon pian alkavan
- Että voi hypätä autoon ja lähteä kokouksiin ilman että mukaan pakkautuu myös Lenni, rattaat, hoitolaukku, kantokoppa, leluja...,
- Että tapaamisissa voi kuunnella ja puhua vapaasti ja juoda itsekin kupposen kahvia
Toisaalta Lenni jättää ison tyhjän aukon tähän kaikkeen mennessään päiväkotiin. Itku tulee silmään ajatuksesta, että herra ei ole enää matkassa. Onhan Lenni tuonut niin kamalan paljon iloa ja sisältöä tähän kaikkeen! Työelämässä on tottunut siihen, että tapaamiset ja kanssakäyminen on usein hieman tönkköä ja vakavamielistä, mutta Lennin ollessa mukana näin ei ole koskaan. Jää on rikottu välittömästi kun herra on matkassa. Asiat pysyvät hienosti tärkeysjärjestyksessä ja jos itsellä alkaa hermo pettää, reagoi herra samalla lailla jolloin itse on skarpattava ja muistutettava, että tästä kaikesta tulee nauttia ja asiat on loistavasti. Ja kas ilmapiiri paranee ja molemmilla on taas mukavaa.
Ja ehkä tärkeimpänä, harva kyllä saa työpäivän aikana niin paljon haleja, pusuja ja rakkautta mitä minä olen tämän vuoden aikana saanut. Nyyh.
Ja sitten vielä se, että työpäivän aikaiset pikkuasiat ja ongelmat ja haasteet, älköön ne enää koskaan minua haitatko. Jos tästä vuodesta selvittiin pää kasassa ja positiivisella mielellä, niin opetuksena meille jokaiselle pikkuasioistanapisijoille olkoon, että kallisarvoista aikaa on turha käyttää pienistä asioista murehtimiseen. Ongelmia ja epäkohtia tulee aina vastaan, kyse on enemmänkin siitä miten otat ne vastaan; jäätkö niihin vellomaan, vai hyväksytkö vain tilanteen, ratkaiset ongelman ja keskityt kasvuun ja kehitykseen. On se sitten lapsen tai brändin kasvu ja kehitys :D
 |
| Kameran takana virallisissa kuvissa - painava mielipide |
Loppujen lopuksi tästä vuodesta en vaihtaisi mitään. On saanut kokea niin paljon iloa ja onnistumista ettei sitä osaa sanoiksi pukea. Ollaan useaan otteeseen Lennin kanssa tanssittu ja kiljuttu kotona riemusta milloin mitäkin onnistumista. Tätäkin kirjoitan parhaillaan yhdellä kädellä, sillä herra kampesi syliin. mikä onkaan siis parempi tapa lopettaa tämä kirjoitus.
Kiitos Lenni, mamma rakastaa sinua paljon <3
 |
| Fifteen minutes in fame - Meidän perhe lehdessä |
<3
ReplyDelete