Formex ja Tukholma - ideoita ja inspiroitumista

Viime perjantaina kukonlaulun aikaan starttasimme matkan kohti Tukholmaa ja Formex-sisustusmessuja. Formex-messut ovat ammattilaisten messut ja suljettuja suurelle yleisölle. Perjantain tallailimme siis ympäri Formexia ja lauantaina puolestaan ympäri Tukholmaa kauppoja kiertäen. Reissulla oli kolme pääasiallista tarkoitusta ja yksi ehkä vähäpätöisempi mutta sitäkin tärkeämpi. 

Ensimmäiseksi matkasimme sinne tutustumaan etukäteen messuihin, koska olemme tammikuussa siellä näytteilleasettajana. Heti huomasimme sen, että tuotteet ja fiilis puhuvat siellä puolestaan. Perinteisiä markkinointimateriaalitelineitä tai julisteita ei näkynyt juurikaan missään. Satsaus on siis 100% laitettava esillepanoon ja tuotteisiin! Toisaalta oli oikeastaan hauska huomata, että todella upeita esillepanoja saa aikaiseksi oikeastaan "kotikonstein". Päädyttiinkin omassa messuesillepanossamme itse käyttämään kodinomaista sisustusta ja rakentamaan esillepanotasot itse. Habitaressa ja I love me:ssa päästäänkin jo ennen Formexia testaamaan nämä ideat tositoimissa. 




Reissun toinen tarkoitus oli käydä haistelemassa naapurimaan jälleenmyyntipaikkoja ja tehdä hieman markkinakartoitusta, sillä kyllähän LuinSpalla armas naapurimaakin on tähtäimessä lähiaikoina. Täytyy myöntää, että kyllä nuo ruotsalaiset ja tanskalaiset osaavat meitä suomalaisia paremmin, tai ehkä rohkeammin, brändejä rakentaa. Kaiken kaikkiaan ruotsalaiset ja tanskalaiset merkit olivat niin Formexilla kuin kauppakierroksellakin hyvin edustettuina ja suomalaiset loistivat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta poissaolollaan! Tultiin kyllä tyytyväisenä siihen tulokseen, ettei LuinSpata vastaavaa materiaalia ja designia ole markkinoilla, joten kyllä siellä meillekin tilaa on :) 

Kolmantena tavoitteena oli inspiroitua ja löytää uusia ajatuksia tulevaan valikoimaan seuraavan vuoden sisällä. Metallihohto ja karvat tuntuvat olevan kova sana tällä hetkellä. Puuvilla on karvan sijaan meidän juttu, mutta metallihohtoa ollaan etujoukoissa tuotu pyyhkeisiin ja siitä ollaan ylpeitä. Osa markkinoilla olevista pyyhetarjoajista tarjoaa kaikki värit maan ja taivaan väliltä, mutta värien kirjo ei ole LuinSpan juttu. Musta sen sijaan värinä meitä kiehtoo ja sitä ollaankin jo lähdetty työstämään. Lisäksi kodin spa teemaan sopivat kynttilät, purkit ja purnukat jne. Hommaa riittää siis kun näitä miettii! ..ja jonain päivänä sitten, ehkä jo lähivuosina, olisi ihana saada Luin-brändiperheeseen mm. "hotellitason" vuodevaatteita. 








No niin ja sitten neljäntenä, omalla laillaan merkityksellisimpänä, syynä reissuun oli se, että oli ihan superia istahtaa kahdestaan päivän jälkeen alas ja tilata kuplivaa! Vaikka joka päivä ollaan puhelimessa sata kertaa keskenämme, lähetellään vähintään yhtä monta meiliä ristiin rastiin, ja iltaisin whatsapit laulaa vielä nukkumaan menoon saakka, oli tämä oikeastaan ensimmäinen kerta kun istahdettiin kahdestaan fiilistelemään ja juhlistamaan kaikkea sitä mitä ollaan saatu aikaiseksi. Niitä kuvia ei sitten täällä julkaistakaan, cheers vaan ;)




Oli siis kaiken kaikkiaan aivan ihana paripäiväinen reissu. Niitä reissuja joista saa virtaa pitkäksi aikaa! 

Comments

Popular Posts